Nightwish-projekti Olavinlinnassa

Nightwishin tekniikan tarina osa1

Alku

Tällä projektilla, niinkuin monella muullakin projektilla, oli selkeä alku ja loppu. Minun kohdaltani Alku oli eri kuin varsinaisella projektilla ja päätös tapahtui hieman sen jälkeen kun muut jo taputtelivat toisiaan selkään hyvästä suorituksesta. Alun olisi pitänyt olla yhteneväinen muun organisaation kanssa ja lopetuksen kohdalla oli alusta asti selvää, että jonkun on oltava bileiden viimeinen, sammutettava valot ja lukittava ovet. Näille asioille vain ei usein mahda mitään, niinkuin ei tässäkään projektissa.

Nightwishin hankkiminen Olavinlinnaan oli ajatuksena jo melko kunnianhimoinen ja tavoitteena haastava. Kuulin itse tästä järjestelystä vasta siinä vaiheessa kun sopimus oli jo allekirjoitettu ja päätin välittömästi lähteä mukaan tekemään konserttia. Yhtenä syynä tälle oli se, ettei järjestävältä taholta löytynyt riittävää osaamista äänitekniikan puolelta ja toisena syynä oli että se nyt vaan olisi kertakaikkiaan hienoa olla mukana tekemässä Nightwishia Olavinlinnassa. En minäkään mikään äänipuolen ammattilainen ole, mutta olin muutaman vuoden vetämässä lappeen Rannan Teekkareiden Musiikkikerhoa ja siinä sivussa tuli opittua yhtä sun toista. Vuosien varrella pääsin miksaamaan pienempiä bändejä, suunnittelemaan ääntä ja tekemään valoja. Tärkeämpää oli oikeastaan se, että tiesin puhuvani edes suunnilleen samaa kieltä Nightwishin miksaajan kanssa.

Suunnittelu

Yleensä tällainen projekti käynnistyy bändin hakemisella, aikataulujen tarkistuksella ja rideriin tutustumisella. Rider (suomeksi raideri) on dokumentti, jonka esiintyvä artisti järjestäjälle lähettää. Tuo dokumentti pitää sisällään aivan kaiken siitä, mitä orkesteri vaatii tullakseen soittamaan. Tuohon rideriin kannattaa tutustua etukäteen jo senkin puolesta, että se määrittelee voidaanko spektaakkeli toteuttaa halutussa tilassa ja saatavissa olevalla ääni- ja valokalustolla. Rider tuppaa olemaan hyvinkin yksityiskohtainen ja tässäkin tapauksessa sieltä löytyi olutpullon tarkkuudella kalusto, mitä lavalla pitää olla että show alkaa.

Niinpä ensimmäinen tehtäväni olikin hankkia kyseinen dokumentti ja alkaa tulkitsemaan sitä muulle porukalle. Ensimmäinen lukukerta tuotti jonkinasteista alkavaa epätoivoa ja pienen pelkotilan. Osa vaatimuksista tuntui olevan sellaisia, että niiden toteuttaminen ei joko onnistuisi tai tulisi maksamaan mansikoita, oravannahkoja sekä elinluovutustestamentin. Kahvikupin ja parin päivän jälkeen suoritettu toinen lukukerta antoi jo vähän toivoa ja muutaman viikon jälkeen homma alkoi näyttää toteuttamiskelpoiselta. Tosin riderin kulmiin oli jo karttunut lista asioista, joista pitäisi kompromissihengessä neuvotella miksaajan ja/tai kiertuemanagerin kanssa. Nightwishin rideri ei ole mikään sekavuustilassa tuotettu harhakuvitelma, jos joku sellaisen mielikuvan sai, vaan järkevä vaatimuslista maailmanluokan bändille. Joskus näkee ja kuulee aivan älyttömiä vaatimuksia järjestettävälle taholle, mutta onneksi ei nyt.

Ongelma oli ennemminkin Olavinlinna, jota muutama sata vuotta sitten suunnitellessa ei osattu kuvitellakaan mitä sinne 2000-luvulla yritettäisiin tuoda esiintymään. Linna oli ainakaan rakennettu sitä silmälläpitäen etteivät kuokkavieraat pääse juhliin luvatta, ei niinkään juhlien orkesterin kokoa ajatellen. Joo, onhan siellä oopperajuhlia järjestetty, mutta showna nyt puhutaan aivan eri kategorian tempuista. Oopperassa äänen tuottaa suurimmaksi osaksi akustinen orkesteri ja isokeuhkoiset laulajat. Valokalustona käytetään enimmäkseen kiinteitä lamppuja. Rock-konsertissa ääni on kokonaan vahvistettua ja sitä pitää tuottaa kaiuttimilla. Kiinteitä valoja on yleensä vähän ja tässäkin tapauksessa liikkuvia valoja tulisi olemaan pitkälti yli puolensadan. Oopperassa lavalla on ehkä hieman rekvisiittaa, mutta tekniikkaa ei. Nyt valoja ja äänikalustoa pitäisi ripustaa kehikkoon, jollaista linnassa ei ollut. Mutta tästä lisää myöhemmin.

Seuraavana vuorossa oli hankkia paikalle laitteita, jotka tuottaisivat näkyvän valon aallonpituutta ja erilaisia värähtelytaajuuksia joita ihmisaistit normaalisti tulkitsevat valoksi ja musiikiksi. Aluksi suunnitelmissa oli hyväksikäyttää mahdollisimman paljon Olavinlinnassa jo olevaa kalustoa. Keskustelutuokiot Savonlinnan teatterin äänisuunnittelijan Joonas Väkeväisen kanssa kuitenkin paljastivat asian karun totuuden; linnasta ei voitu käyttää kuin kahta seurantavalonheitintä ja kuulutusjärjestelmää. No, eipähän tarvitsisi miettiä että mikä laite kuuluu purettaessa kellekin.

Pieni kyselykierros vahvisti pelkoani siitä, että sellaisia yrityksiä joilla vaadittu kalusto olisi varastossa ei Suomessa kovin montaa ole. Suositusten ja nettisivujen perusteella lähetin riderin teknisen osan viiteen äänentoistopalveluita tarjoavaan yritykseen, joista kolme lähetti loppujen lopuksi tarjouksen. Näistä kolmesta yksi löytyi itseasiassa ihan sattumalta, sillä Nightwishin miksaaja Aholan Kimmo kertoi yhdestä ollessaan käymässä Olavinlinnassa tutustumassa keväällä. Valinta näistä kolmesta tarjouksesta ei ollut millään tavalla vaikeaa. Yksi tarjous oli hinnaltaan kohdallaan, mutta kalusto oli jotain muuta kuin mitä vaadittiin. Toinen oli kalustoltaan juuri sopiva, mutta hinta kertoi omaa tarinaansa sopivuudesta voittoa tavoittelemattomaan konserttiin. Kolmas tarjous oli kalustoltaan juuri oikea ja hinnaltaan sopiva, joten se oli luonnollinen valinta toimittajaksi. Lopulliseksi valinnaksi tuli AMS Oy Ltd.

Suuren orkesterin, kuten Nightwish, ollessa kyseessä bändillä kulkee mukanaan vain soittimet sekä muutama tärkein komponentti. Kaikki muu tilataan etukäteen valmiiksi keikkapaikalle ja juuri siitä syystä rider on usein yksityiskohtainen ja tarkka. Suomessa huvitusta herättäneet kohdat jossa haluttiin suihku ja vähintään 20 astetta pukuhuoneisiin ennen keikan alkamista eivät ole itsestään selvyyksiä kaikilla niillä mantereilla joissa tällaiset orkesterit soittavat.

Kun laitetoimittaja, esiintymispaikka ja muut taustatiedot olivat selvillä, oli aika ottaa tarkempi yhteys kiertuemanageriin. Kiertuemanageri on kiertueella se, joka ei hanki kavereita itselleen. Hänen tehtävänsä on pitää riderin vaatimuksista kiinni ja varmistaa että kaikki sujuu bändin toiveiden ja vaatimusten mukaisesti. Hän on myös se henkilö, jonka kanssa näistä edellämainituista kompromisseista oli tarkoitus neuvotella. Onneksi mistään isosta ei ollut kysymys, lähinnä joistakin yksityiskohdista piti sopia. Näissäkin kyse oli useimmiten siitä, ettei Olavinlinnasta kertakaikkiaan löytynyt jostain. Lisärakentaminen kun ei tässä tapauksessa ollut mitenkään mahdollista. Jos jonnekin ei vesijohtoa tai viemäriä mennyt, niin sinne ei sellaisia tulisikaan. Samalla museovirasto oli otettava mukaan neuvotteluihin. Olavinlinnassa on hyvin tiukat säännöt siitä, mitä siellä saa tehdä ja mitä ei. Mm. tanssiminen ei linnassa ole sallittua kuin sille erikseen merkityissä paikoissa. Yhteistyö museoviraston kanssa sujui kuitenkin pääsääntöisesti erittäin hyvin

Roudaus

Koko bakkanaalien suurin haaste iski todellisuuteen eräänä keväisenä ja aurinkoisena viikonloppuna, kun kävelin Savonlinnan rautatiesillan ylitse ilmoja ihmetellen. Koko kivinen komeushan on rakennettu saarelle! Toki tiesin tämän jo aikaisemminkin, mutta tuona päivänä fakta linnan sijainnista ja konserttiin tulevan kaluston määrästä iskivät kättä mielessäni. Molemmat faktat eivät erikseen aiheuttaneet elinikää lyhentävää stressiä, mutta yhdessä niillä oli melkoinen voima. Miten ihmeessä tavara saataisiin saareen?! No, lossihan oli ilmeinen vastaus tähän, mutta tavaran määrä ja ajan lyhyys hermostuttivat. Kalustoa oli nimittäin paikalle tulossa kolme täyttä kuorma-autollista sekä yksi rekka. Normaalisti kalustoautot ajavat suoraa lavan viereen ja tavara puretaan autoista lavalle. Jos tämä ei ole mahdollista, niin autoilta lavalle on sileä reitti, jota pitkin laatikoissa olevat tarvikkeet voidaan käsipelissä työntää lavalle. Olavinlinnan skenaarioissa kumpikaan näistä ei toteutunut.

Alkuperäinen suunnitelma oli ajaa kuorma-autot muurin viereen ja purkaa niitä siitä. Rekka voitaisiin purkaa lossiin ja siitä yli samalla kun muita välineitä olisi purettu kuorma-autoista. Valitettavasti tämäkin suunnitelma meni uusiksi, sillä muurin viereen oli rakennettu vettä keräävä katos, jonka tarkoitus oli suojata muurilta putoavilta kiviltä. Niinpä muurin viereen ei mahtunut kuorma-autoja, vaan ne olisi purettava yksitellen. Onneksi SPY:ltä löytyi vapaaehtoista henkilökuntaa kokeilemaan miten välilevyt kestävät ja käsipareja roudaamiseen saatiin ihan mukavasti. Muutama ulkopuolinenkin mukaan mahtui ja etukäteen porukka vaikutti hyvältä tehtävän suorittamiseen. Myöskään ideaalitilanne tasaisesta reitistä laiturilta lavalle ei toteutunut, sillä käytävä oli katettu eri kokoisilla ja paksuisilla kivillä. Näiden kivien päällä ei pyörillä kulkeva laatikko kulje lihasvoimin kuin fyysisen levitoinnin, eli kantamisen voimin.

Niinpä nyt oli jälleen hyvä hetki aloittaa pään raapiminen. Samalla hetkellä kolmantena ongelmana oli kaluston nostaminen orkesterimontusta lavalle, sekä itse lava. Lavahan oli kooltaan hyvä, joskin pari metriä liian kapea syvyyssuunnassa. Suurempi ongelma oli lavan kantavuus. Lavaa ei todellakaan oltu suunniteltu suurta pistekuormaa varten. Valo- ja äänikalustoa kannatteleva trussikehikko tulisi painamaan 1000-1500 kiloa neliölle, joka oli moninkertaisesti se, mitä lava oli suunniteltu kestämään. Jälkimmäisiin ongelmiin ratkaisu löytyi itseasiassa hyvin helposti. Paikallinen metallipaja TR-Meka, joka hoitaa myös oopperajuhlien katsomon rakentamisen lupautui auttamaan asiassa. Keskustelin asioista suoraa toimitusjohtajan kanssa, ja vähäsanaisesti päästiinkin sopimukseen avun tarpeesti. Niinpä lossirannassa oli H-hetkellä odottamassa miehiä, ajettava nosturi sekä kymmentä pitkätukkaista roudaria vastaava bobcat.

Sillä hetkellä kun ensimmäinen auto siirtyi lossiin perjantaina 14.8 klo 0900 alkoi kaikki suunniteltu muuttua todellisuudeksi. Äänentoistofirman mukana tulleet kantamisalan ammattilaiset ottivat talkooväen komentoonsa ja tavara alkoi vaihtaa paikkaa. Fyysisiä toimenpiteitä on varmaan turha tässä sen tarkemmin ruotia läpi. Kaikki tietävät miten nostaminen, kantaminen ja laskeminen sujuvat. Jokainen voi simuloida kotonaan roudaamistilanteen kantamalla kodin irtaimiston kämpän ulkopintojen ympäri viidestä kymmeneen kertaan riippuen siitä minkä kokoisesta taloudesta on kyse. Toivottavasti mukana on myös piano simuloimassa painavimpia siirreltäviä esineitä.

Kantamisen ohella lähtivät samalla käyntiin useampikin toimintapolku. Yksi porukka alkoi kasaamaan lavalle nousevaa trussitusta, yksi alkoi vetämään johtoja ja miksaaja alkoi äänisuunnittelijan kanssa miettimään kaiuttimien sijaintia jotta niiden tuottama äänimatto olisi mahdollisimman tasainen. Samalla kiertuemanageri alkoi tökkimään minua kynällä ja halusi päästä kartalle riderin vaatimusten täyttämisen suhteen. Kun trussitus oli valmis siihen kiinnitettiin kaiuttimet sekä ilmaan tulevat valokalustot ja muu rekvisiitta. Kun kaikki tarvittava oli kiinnitetty nostettiin koko häkkyrä korkeuksiin. Tässä vaiheessa oltiin jo pitkällä iltapäivässä ja suurin osa kalustosta oli saatu tuotua virran ylitse orkesterimonttuun tai lavalle odottamaan pääsyään lavakartalle merkittyihin paikkoihin.

Seuraavaksi suurin työ koostui johtojen vetämisestä lavan välittömään läheisyyteen. Valitettavasti langatonta sähköä ei vielä ole keksitty ja äänisignaalikin siirretään toistaiseksi suurimmaksi osaksi kaapelia pitkin. Johtoa siis riitti. Tässä viimeistään tuli esille porukan ammattitaito. Vaikka erilaista lakua vedettiin lavalle niin paljon että heikompaa hirvitti, löysi jokainen kaapeli mukisematta oman tiensä lavalla. Jos kaluston pystytys olisi ollut vain oman porukan varassa ei Nightwish olisi esiintynyt Olavinlinnassa vieläkään. Illalla yhdeksän aikaan koko ääni- ja valokalusto oli lavalla valmiina ja raskain fyysinen työ tältä osin oli tehtynä. Tämän jälkeen mukaan astuivat päivän suunnitelmiaan tehneet äänisunnittelijat sekä valomies virittämään laitteita seuraavan päivän keikkaa varten.

» Lue Nightwish tekniikan tarina osa2