Kirjaudu | Rekisteröidy

Rekisteröityminen

Rekisteröidy nyt ja lisää kilpailubiisi.

Palkinnot

  1. 15. ja 16. elokuuta yleisöäänestyksen voittaja nousee Olavinlinnan isolle lavalle lämmittelemään kahdessa loppuunmyydyssä konsertissa Nightwishiä yli 4000 musiikinystävän eteen.
  2. Neljä eniten yleisöääniä saanutta bändiä pääsee esiintymään Rocksyksy 09 -tapahtumaan lauantaina 19.9.2009 Savonlinnan Bar Colonnaan. 
  3. Bändikisan voittaja saa studiopäivän musiikin tallentamiseksi ja 50 kpl levyään printattuna.

Säännöt

  1. Nightwish yleisöäänestys on vapaa kaikille bändeille.
  2. Rocksyksy 09 –kilpailu on tarkoitettu nouseville bändeille, joilla ei ole levytyssopimusta. 
  3. Bändikisan voittaja valitaan Rocksyksy 09 –tapahtumassa 19.09.2009. Palkinto edellyttää, että bändillä ei ole levytyssopimusta. Bändikisan voittaja saa studiopäivän musiikin tallentamiseksi ja 50 kpl levyään printattuna.
  4. Nightwish yleisöäänestyksen voittaja ilmoitetaan virallisesti maanantaina 3.8 suursaimaa.com sivustolla.
  5. Äänten näkyminen piilotetaan heinäkuun alusta.
  6. Viikkoa ennen Nightwish äänestyksen päättymistä otetaan myös TOP-5 listaus pois näkyvistä.
  7. Äänestystuloksen manipuloimiseen tehtävien ”feikki” käyttäjätilien tekeminen on kielletty suursaimaa.com portaaliin. Tapahtumanjärjestäjä voi puuttua asiaan, mikäli huomataan että sääntöä on rikottu.
  8. Äänestyksen päättyessä tilanteen ollessa tasan, esiintyjä arvotaan tapahtumanjärjestäjän toimesta. Tapahtumanjärjestäjällä on oikeus valita Rocksyksy 09 –tapahtumassa esiintyvät bändit mikäli se on tarpeellista sopimusteknisten tai juridisten syiden johdosta. Tapahtumanjärjestäjä pidättää oikeuden muuttaa sääntöjä.

Kilpailu ja äänestys

Kilpailuun voivat osallistua kaikki musiikillisesti lahjakkaat bändit (about) Suursaimaan alueelta. Kilpailu sopii erinomaisesti vaikkapa alkumetreillä oleville bändeille.

Bändiä voi äänestää heti, kun demo/biisi on ilmoitettu kisaan, joten rokkareiden kannattaa olla ripeitä! Mitä nopeammin rekisteröidytte ja ilmoitatte biisinne kilpailuun, sitä paremmat mahdollisuudet ovat pärjätä äänestyksessä!

Yleisö voi kuunnella demoja suursaimaa.comin Rocksyksy 09 -sivuilla ja äänestää suosikkiaan tekstiviestillä 22.8. saakka. Myös netissä rekisteröitymällä voi antaa äänensä kertaalleen.

Tekstiviestiäänestyksen toteuttaa Labyrintti Media Oy sekä Luovanet Oy. Äänestyksen toteuttajat vastaavat siitä, että äänet rekisteröityvät oikein. Äänestys maksaa 0,95 € / lähetetty tekstiviesti. Äänestävän henkilön tulee olla täysi-ikäinen tai hänellä tulee olla liittymän haltijan lupa äänestykseen. Äänestysohjeet löytyvät nettisivulta www.suursaimaa.com/bandikisa. Lähetettyjä puhelinnumeroita ei taltioida käytettäväksi kisan jälkeen eikä niitä käytetä markkinointiin tai luovuteta edelleen.

Aikataulu ja lisätiedot

Nightwishin äänestyksen takaraja: 31.7
Kilpailubiisien takaraja: 15.8
Rocksyksy 09 äänestyksen takaraja: 22.8

Kaikkien halukkaiden tuotokset tulee olla suursaimaa.com-sivustolla 15.8. mennessä. Äänestys loppuu 22.8.

Lisää infoa tapahtumasta ja ennakkovalmisteluista voit kysyä Janzelta: janze@janze.net tai 0500-659667.



Bändit
Äänestys
Päivitetyt