Rocksyksy 09 on täällä
Rocksyksy on vihdoinkin ovella ja järjestelyt hyvällä mallilla. Yhteyksiä yhtyeisiin on pidetty ja iloinen odottava tunnelma väreilee pinnassa. Päivästä ja illasta tulee tiivis paketti hyvää musiikkia ilman isompia taukoja. Kannattaa tulla paikalle jo hyvissä ajoin, jottei missaa yhtään oivallista orkesteria. Ovet aukeavat yleisölle 13.30 ja ensimmäinen bändi eli Seven Stout clan laittaa kiltit (ja vähän tuhmemmatkin) heilumaan melko tarkalleen klo 14.00. Sen jälkeen lavalle saapuvat Stifled Ministry ja juliemichaels, For Funerals To Come ja iltapäivän huipentaa Nightwishiä lämmitellyt Decended. Iltapäivä on paketissa about 17.30, jolloin ovet suljetaan illan bändien valmistelua varten.
Iltatapahtuma alkaa roimeella heti 19.00, jolloin alustavan keskustelun pohjalta Decended vetäisee vielä toisenkin kerran, jos vain aikataulut natsaavat. Perään tulevat VTH:n iloiset pojat, melkoisella meiningillä uskoisin. Lähellä yhdeksää tupa tärisee australialaisten esikuvien tapaan, kun VV/TV rutistaa vuosien kokemuksella ja ankaralla asenteella. Loppuillan rytmimusiikista vastaavat Even Steven sekä Lost Soul Division. Aivan mahtava musiikkipäivä tulossa. On aina upeaa, kun Savonlinnassa joskus vaikuttaneet taitavat muusikot saapuvat paikalle ja tarjoilevat meille parastaan.
Sisääntuloaulaan on kaavailtu pientä informaatio/esittely/toiminta-aktiviteettia mahdollisiin suvantohetkiin. Bar Colonna on myös oivallinen herkuttelupaikka, mikäli nälkä alkaa vaivata kesken kekkereiden.
Jo tässä vaiheessa haluan kiittää kaikkia tapahtumaa järjestämässä olevia yhteistyökumppaneita. Rocksyksyn valmistelut alkoivat jo keväällä ja aihetta on viritelty halki kesän. Kiitokset myös kaikille äänestykseen osallistuneille loistaville bändeille ja muistakaa jatkaa sivujen käyttöä ja ylläpitoa myös tulevaisuudessa. Hyvin toimiva musiikin esittäjien portaali on kaikkien etu, sillä mistäpä esim. ohjelmanjärjestäjät kätevämmin saavat tietoa esiintyjistä ja näytteitä musiikista kuin eläviltä sivuilta.
Sen verran on intoa ollut tapahtuman järjestämisessä mukana olleilla, että jo seuraavasta bänditapahtumasta keskustelua viritellään….. Jospa tekijöitä löytyisi pitkästä aikaa jokavuotiselle tasokkaalle ponnistukselle. Ainakaan esiintyjistä ei pulaa tule, sillä niin paljon vireää musiikkitoimintaa alueellamme on.
Tule itse lauantaina toteamaan!!!!
Janze